Tarina Kohinan taustalla

Susanna Kallio perusti Kohinan vuonna 2007 ajatuksenaan erikoistua laadukkaaseen arkkitehtuuriin sekä tilasuunnitteluun, käyttäjälähtöisesti ja kestävällä tavalla. Alusta asti vastuu jättämästämme hiilijalanjäljestä on seurannut mukana näihin päiviin asti.

Laadukas ympäristö tarkoittaa Susannalle kokonaisuutta, jossa kaikille asioille on oma luonteva paikkansa, yksityiskohdat ovat harkittuja ja viimeisteltyjä – tiloja, joissa materiaalin tuntu, väriharmonia ja luonnonvalon leikki puhuttelee kaikkia aisteja.

Aitoa, kestävää ja ihmisen kokoista

Kohinan suunnittelun lähtökohtana ovat juuret, aitous ja käyttäjälähtöisyys. Eläydymme käyttäjän kokemuksiin ja yksityiskohtiin. Kunnioitamme rakennusten henkeä ja säästämme, mitä kannattaa säästää. Haluamme vaikuttaa tunteeseen ja mieleen, aikaansaada kestäviä elämyksiä ja edistää monipuolisesti ihmisten hyvinvointia. Uskomme, että näiden yhdistelmästä syntyy merkityksellisiä ja kestäviä tiloja. Teemme pääsääntöisesti projekteja olemassa oleviin kiinteistöihin aina majoitus- ja liiketiloista toimistoihin.

Olemme uteliaita ja haluamme jatkuvasti kehittyä ja oppia lisää. Suosimme luonnonmateriaaleja, vastuullisempia valintoja ja muun muassa suomalaisen puun käyttöä. Haluamme jättää jälkeemme kestävää ja tarkoituksenmukaista suunnittelua, jonka takana voimme seistä ylpeydellä.

Helposti lähestyttävää ja ajatonta, yhdessä

Jokainen projektimme, asiakkaamme ja työntekijämme on yksilö. Toimintaamme ohjaavat kuitenkin tietyt jaetut piirteet, joita vaalimme.

yhteistyö – oivallamme ratkaisuja yhdessä asiakkaiden ja kollegoiden kanssa, parhaat ideat syntyvät harvoin yksin
vastuullisuus – luomme kestäviä tilaratkaisuita, kustannusraameja ja innovatiivisia ideoita unohtamatta
ilo – pyrimme aitouteen ja välittömyyteen, hymy saa olla arjessa läsnä
kehittyminen – pohdimme tulevaa, ideoimme uutta projekteissamme ja omassa toiminnassamme

Tutustu projekteihimme