Siirry sisältöön
MTK | Arvokkaan Maalaistentalon tilojen uudistus

Inspiraatio tilojen sisustukseen ammennettiin Suomen luonnosta ja 1920-luvulta, jolloin Maalaistentalo rakennettiin.

Puupinnat ja harkitut yksityiskohdat tuovat sisustukseen lämpöä.

MKT
1 250 m²
2019
Helsinki, Kamppi

Arkkitehtuuri | Kalustesuunnittelu | Pääsuunnittelu | Projektinhallinta | Sisustusarkkitehtuuri | Työympäristökehitys

Haaste

Vuonna 1921 rakennettu Maalaistentalo aivan Helsingin ydinkeskustassa oli lähes vuoden 1998 – 1999 peruskorjauksen jälkeisessä kunnossa. Tilat eivät tukeneet muuttunutta työskentelykulttuuria. Perinteinen toimistomalli, jossa jokaisella on oma työpisteensä, ei enää toiminut. Tilauudistuksen pääpaino oli vuorovaikutuksen parantamisessa, yhteistyön ja prosessien selkeyttämisessä, pelisääntöjen luomisessa sekä innovoinnin ja avoimuuden lisäämisessä.

Hyöty

Tilojen suunnittelussa huomioitiin henkilöstön toiveet, ergonomia, akustiikka, muunneltavuus ja laadukkaat sekä kestävät, muuntojoustavat ratkaisut. Uudistuksen tueksi toteutettiin henkilöstön ja johdon kanssa työpajat, joissa pohdittiin toimiston nykytilaa, sen suurimpia haasteita sekä muutoksen tavotteita.

Inspiraatio tilojen sisustukseen ammennettiin Suomen luonnosta, puun lämmöstä ja kotimaisuudesta sekä 1920-luvulta, jolloin Maalaistentalo rakennettiin. Yksilöllisyyttä tiloihin tuovat värit, vaihtelevat kuvapinnat Suomen luonnosta, harkitut kalusteet ja erilaiset layoutit.

Sisustuksessa suosittiin kotimaista tuotantoa ja suomalaista tai skandinaavista suunnittelua sekä innovatiivisia materiaaleja. Kiinteiden kalusteidenvalmistukseen käytettiin suomalaista puusepän osaamista. Uusissa tiloissa hyödynnettiin lisäksi joitakin vanhoja kalusteita.

Muutosjohtamisen matkalla apuna käytetään mm. näitä Kohinan työympäristökehittämisen työkaluja

  • Hybrid Work – työtapakysely – Nopea tapa kartoittaa henkilöstön näkemyksiä – lisätietoja tilojen suunnittelua ja muutosjohtamista varten
  • Office Space Dimensioning – tilaohjelma – Tilahakua varten yhteenveto tilatarpeista ja tulevan toimiston neliöistä
  • New Normal Strategy – johdon työpaja – Linjaukset toimitilamuutokselle, johdon yhteinen käsitys tavoitteista ja työkulttuurista 
  • Office Concept and Next Steps 
    – luonnossuunnittelu ja konseptointiprosessi
    – Kiteytettynä uuden toimiston konsepti ja visuaalinen ilme. Räätälöity toimenpide-ehdotus projektin jatkosta
  • Culture Hack -työpaja – Ehdotuksia uusista toimintamalleista hybridityön työkalupakkiin sekä toimintamalleihin liittyviä uusia tilallisia kehittämisideoita toimistokonseptiin.
  • Hybrid Work Pocket Book – esimiehen opas – Tiimien työkalu hybridityön pelisääntöjen sopimiseksi
  • House Rules -pelisääntötyöpaja – Työympäristön pelisäännöt toimivuuden ja viihtyvyyden lisäämiseksi, yhteinen henki hybridityölle ja henkilöstölle mahdollisuus tuoda esille ajatuksia ratkaisukeskeisessä ympäristössä
  • Hybrid Pulse -seurantakysely – kun haluat pysyä pulssilla, miten työympäristösi toimii 

Oletko tunnistanut tarpeen lähteä kehittämään työympäristöä, muttet tiedä miten pitäisi lähteä liikkeelle? Ota yhteyttä niin autamme suunnittelemaan muutoksen askeleet ja kirkastamaan tavoitteet!