Tilojen suunnittelu oli ajankohtaista, sillä toimisto siirtyi muuton yhteydessä pienempiin tiloihin.
Suunnitelmassa hyödynnettiin olemassa olevia kalusteita ja niiden rinnalle tuotiin uusia kalusteita, jotka henkivät toimiston nuorekkuutta.
4FINANCE
430 m2
2018
Sisustusarkkitehtuuri
Haaste
Kansainvälinen rahoituspalveluita tarjoava yhtiö, 4Finance, muutti keväällä 2018 uusiin tiloihin Helsingin keskustaan. Tilojen suunnittelu oli ajankohtaista, sillä toimisto siirtyi muuton yhteydessä pienempiin tiloihin. Suunnitelmassa hyödynnettiin olemassa olevia kalusteita ja niiden rinnalle tuotiin uusia kalusteita, jotka henkivät toimiston nuorekkuutta. Suunnittelu kohdistui pääosin työskentelytiloihin, loungeen sekä keittiötilaan. Projekti toteutettiin hyvin kevyesti tiukalla aikataululla ja rajatulla budjetilla.
Hyöty
Tilojen ilme piristyi huomattavasti harkittujen suunnitteluvalintojen avulla. Olemassa olevat kalusteet saatiin nivottua osaksi yhtenäistä kokonaisuutta värimaailman, layoutin ja yksityiskohtien avulla. Uusi ilme luotiin asiakkaalle ammattitaidolla, sovitussa aikataulussa ja budjetin mukaisesti.
Katso myös Evacin uudistettu toimisto.
Muutosjohtamisen matkalla apuna käytetään mm. näitä Kohinan työympäristökehittämisen työkaluja
- Hybrid Work – työtapakysely – Nopea tapa kartoittaa henkilöstön näkemyksiä – lisätietoja tilojen suunnittelua ja muutosjohtamista varten
- Office Space Dimensioning – tilaohjelma – Tilahakua varten yhteenveto tilatarpeista ja tulevan toimiston neliöistä
- New Normal Strategy – johdon työpaja – Linjaukset toimitilamuutokselle, johdon yhteinen käsitys tavoitteista ja työkulttuurista
- Office Concept and Next Steps
– luonnossuunnittelu ja konseptointiprosessi – Kiteytettynä uuden toimiston konsepti ja visuaalinen ilme. Räätälöity toimenpide-ehdotus projektin jatkosta - Culture Hack -työpaja – Ehdotuksia uusista toimintamalleista hybridityön työkalupakkiin sekä toimintamalleihin liittyviä uusia tilallisia kehittämisideoita toimistokonseptiin.
- Hybrid Work Pocket Book – esimiehen opas – Tiimien työkalu hybridityön pelisääntöjen sopimiseksi
- House Rules -pelisääntötyöpaja – Työympäristön pelisäännöt toimivuuden ja viihtyvyyden lisäämiseksi, yhteinen henki hybridityölle ja henkilöstölle mahdollisuus tuoda esille ajatuksia ratkaisukeskeisessä ympäristössä
- Hybrid Pulse -seurantakysely – kun haluat pysyä pulssilla, miten työympäristösi toimii